Onnelliset suomalaiset

Suomi on taas tutkitusti maailman onnellisin valtio. Sen kunniaks vois vaikka mitalikaffit keittää. Aivan kuin muutama viikko sitte, ko Iivo Niskanen voitti olympialaisisa kultaa. Otij jo aamulla pakkasesta toscapiirakan sulahan, ko tiesin, että kyllä sieltä viireltäkympiltä mitsku tulee.

Jos peilattais vain olympialaisten ja ylhensäkin suomalaisten urheilijoitten menestyksen valosa suomalaisten onnellisuutta, ni kyllä jonku Norjan pitäis olla vielä onnellisempi. Eikös se menestys lisää onnellisuutta? Tai ainaski näin olettais. Jos näin omalla nelijänkymmenen vuoren kokemuksella sanoisin, onnellisuus tulee ihaj jostain muuhalta ko menestymisestä. Toki se on yks kiva asia elämäsä, mutta ei autuuhaks tekevä.

Onnellisuuresta varmhan spekuloihan joka blogisa tällä hetkellä, ni jätethän se ny vähemmälle. Suunnittelin täsä olympialaisten kotikassomosa villasukat. Son vähän niinko Iivo oli keskittyny pääasiasa siihen viithenkymphin harijottelusa, ni minä näköjhän keskityn näihin sukkajuttuihin.

Mika Poutala esitti vireoshan minkälaisia vaatheita nolivat saanu olympiamatkalheen. Siinoli sellaset perusvillasukat ihan sinivalakorairalliset ja aattelin siinä sitte, et pitäskö kehitellä jokku vähä tyylikhämmät sukat. Ihastuin nimittäin siinä olympialaisten aikana suomalaisten toppapukhuin. Tarkemmin ko tutkin asiaa netisä, ni nämä erustusasut oli sillon ensiesittelysä tyrmätty ihan täysin. Suunnittelijatki olivat olhet suurinpiirthein itku kurkusa. Mun mielestä suomalaisten vaathet oli komiat ja tykkäsin siitä kelopuukuviosta pipoisa, kaulureisa ja takeisa. Ekaks kyllä aattelin, että noovat ottanhet lumitiikerin rairat siihen kuoshin. Jostain sitte luin, että kelopuun syykuviota net oovatkin.

Oman tuvan hirsiseinästä vähän  mallailin syykuviota. Tietyt rajothet tuosa tikkaamisesa aina on esim. kuinka pitkiä langajjuoksuja voi käyttää ko tikathan iliman tikapuutekniikkaa. Siks tein vähän tihiämpää kuviota ja tämmöset näistä sitte tuli. Ihan kivat! Meinasin postittaa jolleki urheilijalle, mutta luulen, että saavat fanipostia ihan riesaks asti. Jääkhöt nämä ny sitte kotikäythön ko semmosta irolia mullei varsinaisesti ole. Mika Poutala on kyllä ihan huippu tyyppi ja Mari Laukkaselle sais jonku tsemmpipalakinnon laittaa. Nokka pysthöv vain ja uushin reeneihin! Met mitään vihasia olla, vaikka välillä vähä suomalaisilla takkuaiski. Yrittäkääpäs isse reenata yhtä kovaa ko nuo huipulla olijat! Son pääasia, että saavat tehä siitä mistä tykkäävät! Niim minäkin teen!

 

 

PAAn PIIrun verran parempaa

Mallia suomalaiselta suunnittelijalta

Kun omat ireavarastot kumisee tyhyjyythän, ni otethan sitte ireoita vaikka kankhaista. Näihin sukhin innoittajana toimi suomalainen PaaPii Design. On torella mukavaa nykyaikana, että suomalainen laatu vielä kantaa ja on yrityksiä, jokka tahtoo pitää vaatheitten ompelun kotimaasa. Mistä met tierethän minkälaisisa oloisa kaikki aasialaiset kussat ja letrut pairat on tehty. Silti isse sorruv välillä niihin ulukolaishinki vaatheishin, koei muuta oikhen oo tarijolla.

Vieläkö saatais suomalainen käsityö myös arvostukshensa, että viissis vaikka alakaa elmäntyökshen sukkia tikkaahan. Jos joskus siitä sukkaparista sais ihan oikian hinnanki, ni mikäs sen mukavampaa. Pääasiasa olen teheny tätä kyllä ihan hyväntekeväisyyshengesä. Sitäkin nimittäin kuiteski aika vähän harrastethan, ko yritethäv vaan ajaa sitä omaa etua. Ja myönnän, omaa etua tulee myös monesti aateltua, mutta päivä kerralhaj ja harijotellen. Ihan niinko nuot olympiaurheilijatki tekee päivästä päivhän eli reenaavat.

Ko ei tuo verbaalinen puolika tällä hetkellä oikhen kukosta, ni täsäpä nämä sukat. Ohojhen teen, jos lupa heltiää PaaPiilta.

 

PaaPiin kangas, josta irea lähti: 

Kaamoskuuset

Joka vuosi meirät suomalaiset yllättää vuorenaikojen vaihtelu. Huomaan issekin hämmästeleväni äänhen niin äkkiä koittavaa valon tuovaa kevättä kuin hiljalleeen hiipivää syksyn pimeyttä. Tänä syksynä olen kuitenkin osannut jotenkin varautua hyvisä ajoin jo kaamoksheen, eikä pimeys ole päässy niin kovin tunkeutuhan aivojeni syvimphin pölyishin sopukoihin. Ov varmhan vähä auttanu seki, että harrastukshin olen isseni kammennu melekhev vaikka väkisin. Ois niin kivaa monesti vaan jäärä sinne soffan tyynyjen rakhoin tikkaahan. Mutta palijo kivempaa on ollu se, että oon ajanu pimiäsä autolla kuoroharijotukshin tai perijantai-iltana kello 19:30 alalkavhan astangajooghan. Joka kerta oon saanu lähtiä kotia hyvmy huulilla.

On sitä kuiteski välillä ihan kiva synkistelläki ja mun mielestä kaikilla tulis olla lupaki oikhen siihen! Ko se on meirän suomalaisten rakhain perinne. Ja miten sitä 100-vuotiasta Suomea muutoin kunnioittais ko jatkamalla perintheitä. Suorhan issellemmä niin murijotushetket ko hypomaaniset hihkumisetki. Mutta muistethan kuiteski se sanonta, että jokasella pilivellä on se hopiareunus. Siksi, ettei meirän murijotukset kuiteska ihan överiks menis.

Näisä ihanisa kaamostunnelmisa tikkasin koululaisten pitämhin arpajaishin kaamossukat. Parisa päiväsä äkkiä väsäsin jonku kuvionraaron ja ihan hyväthän niistä tuli. Nuo raasut kuuset ov vähän niinko tuola niin mun syräntä sykähyttäväsä pohojosesa. Terveiset vain sinne vielä pimiämphän Suomhen! Lumen painosta oksat roikkuvina kuuset kans sielä oottavat, että kevät koittais.

Lankana 7-veljestä Polaris ja valakonen.

 

Jotain ohojhen tynkääki:

 

 

Syyskuun leheret

Maahan puronhet

Vähän tahkiasti oovat nuo puikot heilunhet Lintu-Paavolasa. Kuitenkin eräs henkilö keskellä päin Suomia ootteli syssyn jahteihin varphaille lämmikettä. Ei muuta ko syssyn ekat sukat puikoille.

Nuo suuret taiteilijat puhuvat aina välillä niistä luovuusblockeista, ni pikkasen saatan aavistaa mistä on kyse. Jostain luovuutta käsittelevästä kirijasta kerran lueskelin, että luovuus on sillon suurimmilhan ko on oikian verran lepua ja joutenolua plakkarisa. No se joutenolo kyllä minulta luonnistuu välillä vähä liianki hyvin. Ehkäpä kuiteski kesän kiirheet vähä verotti luovuuspankkia, ko ei niin kerenny jouten olla.

Laiskuurekski joutenolua ylheensä sanothan, mutta siinon sellanen ikävä kaiku. Son niinko jotain pahuutta ois tekemäsä, ko laiskottelee. Onneks meirän sukupolovi tuntuu arvostahan muutaki, ko ankaraa työntekua ja jatkuvaa esillä olemista tai pätemistä työnteon määrälhän.

Se messälläolo ja messästäminenki saattaa siihen luovuuren pankhin tuora lisää pääomaa. Toivottavasti vastaanottaja sielä passisa olleshan saa samalla larattua myös akkujhan, ko ei tarsse jäisiä varphaita miettiä ja siihen tuumiskelhun energiaansa tuhulata. Yhtä nopiasti ko kesäki vilahti ohi, ni yhtä nopiasti syssyn ruskaki meni. Ei siinä monena kertaa kerenny messäsä käyrä ihastelemasa eri färejä.

Olokaa ihimiset välillä jouten ja nauttikaa siitä hyvällä omalla tunnolla. Näihin sukhiin tuli ny syssyn färit, vähän niinko keltaset leheret tai sinne päin. Lankana 7-velijestä.

Kesähulinaa ja syyssateita

Rauhasukat

Kesä on taas takanapäin. Linnunmaidon puikonheiluttaja ei paljon villalankaan koskenut kesällä. Mitä nyt lypsyrobotin alipaineensuljinyksikön korjauspuuhissa kaivoin lankakätköjäni avuksi. Innostuin peltotöiden lomassa niin vanhojen esineiden tuunauksesta kalkkimaaleilla, että villasukat saivat jäädä. Ennen kesäntuloa oli kuitenkin aikaa rustata yhdet tilaussukat. Voisin kertoa erittäin mielenkiintoisen tarinan näihin sukkiin liittyen, mutta sen aika on joskus tulevaisuudessa. Siihen asti kietoudumme kliseisesti salaisuuden verhoon. Sen verran voin tarinalle antaa alkua, että siihen liittyy facebookin vaihtarikirppis, kauraryynipaketti ja paikallisen päivittäistavarakaupan parkkipaikka. Kauraryynipakettiin en toki näitä sukkia vaihtanut, mutta ehkä osa sukkien synnytystuskista luotiin siellä parkkipaikalla.

Kun lukijoiden mielikuvitus tässä vaiheessa laukkaa villinä kuin Hanna Ekosen biisissä "Vieläkö on villihevosia", minun mielikuvitukseni ei siinä sukan suunnitteluvaiheessa edennyt mitenkään hurjasti. Suunnitteluprosessi oli edellisistä töistäni poikkeava siinä, että suunnittelin seuraavan kuvion edellisen kuvion jälkeen neulonnan edetessä. Taktiikkana oli yksinkertaiset mutta vaihtelevat kuviot, jotka on helppo tehdä. Edelleen minua viehättävät erilaiset geometriset kuviot, joten ssaas nähdä alkaako Linnunmaidon rustailijalla puikot heilua näin syksyn korvalla.

Nämä sukat lähtivät lahjaksi äitienpäiväksi. Lankana 7-veljestä.

Kevätnostalgia

Kohta alakaa sukantikkaajalla taas kevättyöt pellolla. Tierosa onki varmhan kesän mittanen tauko tikkaamishen. Nykki enemmän on maistunu virkkaus ko tikkaus. No mitäpä tuota surkuttelehan. Aurinko nousee ja laskee. Blogiani seuraa yhä vähemmän immeisiä ja välillä tää tikkaaminen tuntuu vähä turhauttavaltaki. Että tauko ov varmasti paikoilhan.

Käsitöitten tekemisen taitoni ov varmhan vanhempieni perintyä ja mummun. Äiti oli säästäny pienen neuletilikun mummun jäämistöstä. Oli mummu kuulemma aikoinhan tikannu pojalhen villapairan. Sitte myöhemmin säästäny kuviosta mallin, oli torennäkösesti tykästyny siihen. Tästä tilikusta aattelin sitte tehä tällaset kevätnostalgiasukat. Valissin sukhin vähän keväsemmät färit. Sukupolovet vaihtuu mut käsillätekemisen taito säilyy. Lintu-Paavolasaki rustathan niin kauan ko into säilyy.

Lankana 7-velijestä. Simpukkareunus ja valepalmikko.

 

 

Mallikuvio: 8 s:n mallikerta toistuu.

 

 



 

 

Kevätharmautta

Suomen kevään kelit vaihtelee kuin pizzan täytteet lounaslistalla. Juuri kun lämpöinen kevättuuli puhaltaa ja aurinko herättää pajunkissat kuoristaan, vaihtuu säätyyppi vetiseksi harmaaksi loskakeliksi. Myös tikkailuissa ovat mielet jo monella jopa kesässä ja iloiset värit koristavat facebookin käsityösivustoja.

Minä tein kuitenkin vielä vähän tummemmilla värisävyillä kirjoneulesukat, joista kuitenkin aavistus pilkistää vihreätä väriä. Aivan kuin aurinkoisen seinustan ruohonkorret työntävät oraansa maan pinnalle.

Lankana 7-veljestä, malli oma.