torstai 7. heinäkuuta 2016

Goottisukat ja Glooria

Pikainen blogipäivitys tähän väliin. Tarkoitukseni oli julkasta goottisukkaprojektistani blogiteksti myöhemmin hienoilla goottiaiheisilla kuvilla höystettynä. Jonkinlainen taantumus täsä kesän kiireitten keskellä on kuitenkin tullut enkä ole jaksanut paneutua valokuvauksen, sommittelun, värimen tai oikeanlaisen kuvausympäristön maailmaan. Nyt näyttää uhkaavasti kuitenkin siltä, että nipsusukkani ovat kopioiutuneet ja muutkin ovat ottaneet tölkkinipsut osaksi sukkia.

Nyt tiedän miltä suurista taiteilijoista mahtaa tuntua, kun omaa ideaa kopioidaan eikä edes sanota, että malli ei ole oma vaan muualta kaapattu idea. Minua ei haittaa se, että nipsusukkiani kopioidaan. Sitä varten alun perin facebookin Voihan villasukka!-ryhmässä kuvani julkasinkin, että joku muukin innostuu ehkä niistä. Mut kyllä se silti pahalta tuntuu, kun joku muu on tehnyt vastaavat sukat ja muut kehuvat kilvan kuinka hieno idea. Eikä sitten edes vaivauduta sanomaan, että ei se minun ideani ole.

Tölkkinipsuiluahan on tehty jo niin kauan kuin hyvänsä, joten ideana ei mitenkään uusi. Mutta kun yritin googlettaa villasukkia ja tölkkinipsuja, ei kukaan ollut vielä sukkiin keksinyt niitä yhdistää. Joten pähkäilin aikani miten hyödyntäisin sukissa nipsuja. En ole aikaisemmin virkannut nipsuja, kun ei se tyylisuuntaus ole minuun mitenkään erityisesti iskenyt. Eikä iske vieläkään.

Eikä sillä glooriallakaan nyt niin väliä ole. Ite olen enemmän sellanen matalan rohviilin ihiminen. Olisihan se mukava tiesti, kun mainittais, että Johannalta idean sain... Mut hei kyllähän seki sykähyttää, kun näkee omat sukkansa jonkun muun tekemänä :) Tehkää jatkossakin muiden ideoista ammennettuja sukkia, mutta kiitetään sitä, jolta idea on lähtöisin jookos!

Oikein lämmintä kesää! (Ainakin villasukissa tarkenee, jos ei muuten :) )