maanantai 30. tammikuuta 2017

Syräntalaven tuumaustauko

Nyt on asiat kuulkaa niin huonolla mallilla, että sukkapuikot eivät ole vähään aikaan täällä kilisseet! Olen kyllä kuullut, että muillakin tätä syndroomaa on aika ajoin havaittavissa. En siis ole vielä lääkärin vastaanotolle tämän asian takia lähtenyt, mutta ehkäpä jotain vaihtoehtohoitoa vois kokeilla. Vaikka akupunktiota tai astrologiaa?

Ei nyt sentään! Eihän kyse ole mistään sellaisesta asiasta, joka vaatisi pikaista parantumista vaan luonnollisesta vaihtelusta ihmiselämäsä. Ihan niin kuin jäneskin vaihtaa turkkinsa väriä vuodenaikojen mukaan, niin myös minä elän fiilisten vaihtelujen mukaan. Välillä minua innostaa lukeminen ja saatan ahmia viikon aikana montakin kirjaa. Seuraavalla viikolla keksin ehkä jotain muuta tai en tee yhtään mitään. Luovuus kuulemma syntyy joutenolosta eli sitäkin pitää välillä joutaa harrastaa.

Tuli tuosa kuiteski ennen joulua muutamat yksinkertasemmat sukat tikattua. Kaikki menivät lahjaksi ympäri Suomea. Kaikissa sukissa lankana käytetty Novitan 7-veljestä ja mallit on omasta päästä.




Nämä sukat lähti eräälle emännälle Kiuruveelle. Kyseessä oli salatonttuilu eli lahjarinki eräässä facebook-ryhmässä. En tiennyt kyseisestä henkilöstä mitään, mutta toivottavasti sukat olivat milehuiset ja nyt lämmittävät tämän naisen jalakoja.



Tällaisen viidakkosukkaparin tein omalle veljelleni. Kokeilin myös joulukuuseen tehä koristeita soodataikinasta.


Sukat eräälle miehelle Etelä-Suomeen. Tarkkasilimäsimmät voivat havaita kuviosta nimikirjaimet JP.